Ateljee Elsalala palvelee kesällä juhannukseen saakka normaalein aukioloajoin, eli maanantaina 13-19, tiistaina 9-16 ja sopimuksen mukaan. Loppukesästä vuorottelevat ompelijan loma ja toisaalta pystyn olemaan useana viikonpäivänä paikalla. Kerron aikataulusta myöhemmin! Ihanaa kesää!
Ompelimo on suljettu tiistaina 10.2.26
Ateljee Elsalala on suljettu tiistaina 10.2.26. Pahoittelen muutosta! Alkuvuosi oli ompelimossa tosi kiireinen ja töitä oli paljon. Kiitos kaikille asiakkailleni! Alkuvuodesta ompelimon aukioloajat myös muuttuivat ja käytännössä vähenivät. Muutos aukioloissa johtuu töistä, jotka vievät minua muualle joiksikin tunneiksi loppuviikkoisin. Olen paikalla kuitenkin lähes päivittäin ja ajan voi varata melkein jokaiselle arkipäivälle. Voit ottaa yhteyttä esimerkiksi